Digipudokkuus tarkoittaa digitalisoituneen yhteiskunnan ulkopuolelle putoamista, jos taidot navigoida erilaisissa verkkopalveluissa ovat jääneet saavuttamatta. Suomen digitaalisessa kompassissa huoli perustaitojen hallinnasta on keskeinen  ja aiheellinen, sillä tiedetään, että yhä edelleen osalla perusopetuksensa päättäneillä nuorilla on vaikeuksia hoitaa päivittäisiä asioitaan verkossa tai haasteita opiskeluun liittyvien laitteiden ja ohjelmistojen käytössä . Syksyllä 2021 kerätyssä valtakunnallisesti edustavassa aineistossa noin 14% yläkoululaisista (n≈7700) koki jopa ahdistusta digitaalisiin ympäristöihin liittyen. Digipudokkuus on siten todellinen ilmiö, jonka ehkäiseminen on perusopetuksen tehtävä. 

Digipudokkuus voi olla myös seurausta puutteellisista taidoista säädellä omaa toimintaa. Riippuvuus digitaalisista laitteista viihteellisine sisältöineen voi häiritä opiskelua ja työntekoa sekä aiheuttaa univajetta, jos emme hallitse käytöksemme säätelyä ja malta laittaa laitteita sivuun. Yhä useammin epäilemme keskittymiskykymme heikentyneen vietettyämme aikaa verkossa, jossa sisältöä tarjoillaan nopeina välähdyksinä. Digitaaliset laitteet voivat lisätä oppimista, sosiaalista osallistumista ja hyvinvointiamme , kunhan kykenemme tekemään muutakin. Espoon kaupungin Digipudokkuudelle stop -hankkeen käynnistyessä vuonna 2020 saimme vahvaa näyttöä siitä, että mitä taitavampi oppilas oli säätelemään omaa toimintaansa ja ajankäyttöään koronapandemian aikaisen etäopetuksen aikana, sitä mielekkäämmäksi hän koki niin opetuksen kuin oman oppimisensa. Digitaaliset taidot opitaan pääsääntöisesti vapaa-ajalla, jolloin kodin tarjoama tuki tai sen puute heijastuu siihen millaisia taitoja opitaan²’³. Viimeisimmät tutkimushavaintomme keväällä kerätystä laajasta aineistosta osoittavat, että erityisesti yläkoululaiset (n≈4400) kokevat taitonsa säädellä rahan käyttöä puutteellisiksi. On siis mahdollista, että kun raha-asiat ja ostokset hoituvat abstraktissa digitaalisessa ympäristössä nappia painamalla, tarvitsevat nykynuoret tukea tulevaisuutensa taloudenpitoon enemmän kuin edelliset sukupolvet. Perusopetuksen tulisikin tarjota mahdollisuuksia harjoitella itsesäätelytaitojen kehittymistä digitaalisissa ympäristöissä toimittaessa monipuolisesti, jotta jokainen lapsi ja nuori saisi eväät oman toimintansa hallitsemiseen. 

Viimeistään tekoälyn rantautuminen jokapäiväiseen elämäämme on tehnyt selväksi sen, ettei digitaalisia perustietoja ja -taitoja ei voida olettaa opittavan pelkästään vapaa-ajalla. Ajoittain tuntuu unohtuvan, että chat-keskustelun mahdollistavien kielimallien lisäksi tekoälyä on hyödynnetty jo vuosia tavallisten verkkosovellusten taustalla. Tekoäly perustuu dataan, jota tallentuu huomaamattamme kaiken aikaa, kun käytämme digitaalisia palveluja verkossa. On tärkeää ymmärtää kuinka hyväksymämme evästeet ja puutteelliset yksityisyysasetukset auttavat verkkokauppiaita räätälöimään meille yksilöllisiä palveluja ja tuotteita ostettavaksi. Myös sosiaalisen median sisällöt ja hakukoneiden tiedonhakutulokset personoituvat meille tekoälyä hyödyntäen, jolloin valta siitä, millaisia sisältöjä näemme voi siirtyä ulottumattomiin ilman tietoisuutta algoritmien toiminnasta. Digipudokkuuden ehkäisemiseksi perusopetuksen tehtävä onkin tarjota nuorille valmiudet ymmärtää kuinka he voivat huolehtia tuottamansa datan omistajuudesta. Ymmärrys tekoälyn perusperiaatteista antaa nuorille toki myös mahdollisuuden hyödyntää tai jopa kehittää tekoälyä tulevaisuudessa järkevällä tavalla. 

Koulutuksellisen tasa-arvon toteutuminen edellyttää digitaalisten taitojen ja -tietojen kehittymisen tukemista perusopetuksessa. Espoon kaupungin tuottama sivusto tarjoaa materiaaleja muun muassa kriittisen medialukutaidon hallintaan, minkä tiedetään olevan keskeinen taito turvalliseen osallistumiseen digitaalisissa ympäristöissä. Tartutaan siis toimeen ja jääköön digipudokkuus toteutumattomaksi uhkakuvaksi!

Lähteet:

  Valtioneuvosto (2022). Suomen digitaalinen kompassi. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164429 

  Digi- ja väestötietovirasto (2022). Digitaitoraportti. https://dvv.fi/digiosaamisen-tilannekuva 

  Hotulainen, R. & Oinas, S. (2022). Itsearvioidut digitaaliset oppimisen taidot. Digitalisaation vaikutus oppimiseen, oppimistilanteisiin ja oppimistuloksiin. DigiVOO-hankkeen väliraportti (s. 59–68). https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/138448/978-952-03-2377-6.pdf?sequence=11 

  Hietajärvi, L., Maksniemi, E., & Salmela-Aro, K. (2022). Digital Engagement and Academic Functioning. European Psychologist 27, 2, 102-115

  Oinas, S., Hotulainen, R., Koivuhovi, S., Brunila, K., & Vainikainen, M-P. (2022). Remote learning experiences of girls, boys and non-binary students. Computers & Education, 183, 104499, https://doi.org/10.1016/j.compedu.2022.104499. 

  Savolainen, L. (2023). Who is the algorithm? Interfacing the social, emotional, and algorithmic. Unigrafia, Helsinki. https://helda.helsinki.fi/items/dce3323a-ebcb-4838-8d42-530b7f9d7655 

  Faktabaari. https://faktabaari.fi/dil/